Naisena olon ihanuudesta

Kolmelta yöllä heräsin siihen että sattuu. Mahaan. Jes! Oli taas aika kärsiä se viikko kuukaudesta. Toisaalta se on aina kiva tietää ettei ole edelleenkään siunatussa tilassa (vaikka tällä hetkellä raskautuminen olisi ollu verrattavissa lähinnä samanlaiseen ihmeeseen kun siinä yhdessä tarinassa, jossa silloin joskus vuonna 0 joku neitsyt yhtäkkiä odottelikin vauvelia).

No ei siinä mitään, Buranaa nassuun ja takas unille. Paitsi että eihän se särkylääke tietenkään enää siinä vaiheessa tehoa kun pitää hytkytellä itseään peiton alla ja tikistää ettei ihan säälittävästi alkaisin itkemään yssinään suuressa ja ilkeässä maailmassa. Siinäpä sitten on kiva odotella että aurinko nousis ja meittiä että tulisko uni ennenkuin herätyskello herättää töihin...

Aamulla herätessä särki päätä mutta ajattelin että ei hätää, kyllä se jatkuva Buranan napsiminen (vähintään 600 mg 5 h välein) senkin vie pois. Mutta uuullatuuuus! Päänsärky se vaan jatkui. Ja jatkui. Ja jatkui. Töissä nökötin ruudun edessä maha kipeänä ja pää kipeänä ja kohtuu säälittävänä tapauksena, ennenkuin universumille kiitos pääsin melkein 4 h etuajassa kotiin koska oli niin hiljaista. Ihanat ihmiset kun ette tänään soitelleet! Lääkäri-Maman diagnoosina migreeni (joka kuulemma johtuu siitä samasta, joka kuukausi nautiskeltavasta tapahtumasta, joka aiheuttaa tuon ah niin ihastuttavan mahakivunkin. Nice.).

Kotona sotasuunnitelmana oli lääkitä taju pois Burana + Imigran -combolla, nukkua pari tuntia ja suunnata illalla bilettämään (selvinpäin...). Tuumasta toimeen, lääkkeet nassuun ja unille, ihan vaan että sai 2 tunnin kuluttua herätä siihen että maha huuteli burananpuutosta.

Ei ollut tämä mun päivä. En lähtenyt ulos. Kävelin apteekkiin hakemaan lisää särkylääkettä, välttelin onnistuneesti Makuunin karkkeja ja nyt toiveena olis että huomenna ois kivempaa. Kiltti universumi.

Onkohan miehillä ikinä näin hankalaa?

----

Ainiin! Tänään kokkasin silti ihan omin pikku kätösin! Menu koostui tällä kertaa Espanjalaisista vihanneksista (pakaste), soijasuikaleista ja riisistä. Nam. (Ihan itse!)

Sinkkukokkailua

Tänään kun raahauduin töistä kotiin ja rojahdin sängylle, sattui ensimmäisenä käteen erään kaupan mainos. Pinaattia tarjouksessa. Joo! Ja näin se käy:
1. oispa kiva tehdä pinaattilättyjä!
2. juu, ei muuta kun kauppaan heti lauantaina duunin jälkeen
3. mut lauantaina kyllä väsyttää varmaan ihan hitosti, ehkä parempi jättää sunnuntaihin
4. nii, kun pitäis jaksaa sinne kauppaan
...ja jos tästä päästään eteenpäin seuraavaan vaiheeseen niin on jo tapahtunut pikkiriikkinen ihme. Kuvailen tässä kuitenkin seuraavatkin kohdat mikäli sattuu joku mielenhäiriö osumaan kohdalle.
Joten...
5. ai kauhee ku ois kova homma kokata
6. tää mun keittiö on niin pienikin
7. on niin tosi vähän niitä kokkausvälineitä
8. tiskaamisessaki on niin kova homma ku on vaan toi yks allas ja kaikki kamat vie hirveesti tilaa
9. jos mä syön ihan vähän vaan rahkaa ja ruisleipää ennenku alan kokkaamaan
9. jos mä ihan hetkeksi pötkähdän tähän sängylle/facebookkaan/luen/katon televisiota kun ei oo oikeestaan enää nälkäkään
10.  kuukauden päästä heitän ajat sitten homehtuneet pinaatit pois.

Ei taida tästä tytöstä tulla näillä eväillä gourmet -kokkia. Ellei...ellei joskus oikeastikin raahaudu sinne kauppaan ja sen jälkeen vielä oikeasti duunaa sen ruoan. Oishan se hienoa. Ihan vaan itselleen itsekkäästi kokata pinaattikeittoa. Hmmm. Ois kyllä viimesen päälle...